Säätiön toiminta ja historia

Karjalan säätiö on vuonna 1941 perustettu järjestö, jonka tehtävänä on jakaa apurahoja karjalaisuuden ylläpitämiseen, karjalaisen kulttuurin tukemiseen ja tutkimukseen.

Säätiö myöntää apurahoja erilaisiin tarkoituksiin, jotka edistävät karjalaista perinnettä ja kulttuuria. Tämä voi sisältää esimerkiksi hankkeita, jotka tukevat karjalaista käsityötaitoa, musiikkiperinteitä, ruokakulttuuria tai kulttuuriperinnön säilyttämistä ja tutkimusta. Apurahoja myönnetään myös karjalaisen historian, kielen ja kirjallisuuden tutkimukseen sekä opiskeluun.

Karjalan säätiön tavoitteena on tarjota taloudellista tukea ja kannustusta kaikille niille, jotka haluavat vaalia karjalaista kulttuuria ja edistää sen säilymistä tuleville sukupolville.

Helsingissä Karjalan Liiton ravintola Espilässä pidetyssä ensimmäisessä vuosikokouksessa helmikuun 28. päivänä 1941 agronomi Lauri Pullinen alusti kysymyksestä ”Karjalan Säätiön perustaminen”. Sen jälkeen käydyn lyhyen keskustelun jälkeen kokous päätti yksimielisesti Karjalan Liiton toimesta perustettavaksi, karjalaisen taloudellisen ja henkisen viljelyksen tukemiseksi ja kehittämiseksi ja karjalaisten yhteisöjen, järjestöjen, yhtymien ja rahastojen varojen kokoojaksi Karjalan Säätiön. Säätiön peruspääomaksi Karjalan Liitto lupasi lahjoittaa 25 000 markkaa sekä käyttörahastoon vastaavan summan. Säätiön ensimmäiseen, todella suurikokoiseen hallintoneuvostoon valittiin Karjalan Liiton hallituksen jäsenet sekä viisitoista muuta jäsentä eri puolilta Karjalaa. Hallintoneuvosto kokoontui ensimmäisen kerran 12. maaliskuuta ja valitsi säätiölle hallituksen, jonka puheenjohtajaksi valittiin Viipurin kaupunginjohtaja Arno Tuurna.

Säätiö ryhtyikin kokoamaan ja hoitamaan toimintansa lopettavien karjalaisten järjestöjen, yhteisöjen, yhtymien, laitosten ja rahastojen omaisuutta ja varoja. Tämä toiminta jäi kuitenkin aika vähäiseksi, koska jatkosota alkoi jo kesäkuussa 1941 ja osa karjalaisista pääsi takaisin omille kotiseuduilleen. Säätiön toiminta käynnistyikin toden teolla vasta syksyllä 1944. Silloin säätiölle tekivät lahjoituksia ennen kaikkea lopetettavaksi määrätyt suojeluskunnat ja lotat. Marraskuun aikana Antrean, Kivennavan, Perkjärven, Talin, Äyräpään, Heinjoen, Johanneksen, Kanneljärven, Kuolemajärven, Muolaan ja Viipurin suojeluskunnat, Viipurin suojeluskuntapiiri sekä Viipurin Lotta Svärd tekivät lahjoituksensa, jotka muodostavat todella suuren osan säätiön varallisuudesta. Vuonna 1949 lahjoituksia tekivät Kivennavan manttaalikunta, Soanlahden palovakuutusyhdistys, Naisten Työkodin säätiö ja Kivennavalta kotisin ollut Viljam Weijalainen. Vuoden 1945 huhtikuussa Arno Tuurna selosti hallintoneuvostolle säätiön viimeaikaisia vaiheita ja ilmoitti, että” Karjalan Säätiölle oli onni, kun sitä olivat muistaneet lahjoituksillaan eräät suojeluskuntajärjestöt ja Lotta-Svärd -järjestöt. Säätiö, jolla ei ollut yhtään varoja, vaan ainoastaan muutama tuhatta velkaa, voi nyt suunnitella toimintansa valoisin mielin.” Säätiön varat olivat tuolloin noin 5 miljoonaa markkaa, mikä vastaa nykyrahassa noin 700 000 euroa.

Säätiön johtokunta päätti 25. maaliskuuta 1947 asiamies, kansanedustaja Toivo Ikosen ehdotuksesta, että koska Karjalan Liitto ei ollut maksanut säätiön sääntöjen mukaista 25 000 markan peruspääomaa, niin säätiö lahjoittaa kyseisen rahasumman liitolle, jonka liitto puolestaan lahjoitti takaisin säätiön peruspääomaksi.

1950-luvun taitteessa säätiö sai suuret lahjoitukset Kivennavan-Kanneljärven Sähkö Osakeyhtiöltä sekä Raivolan yhteismetsältä. Suuri huoli oli jo alun alkaen siitä, että Karjalassa kootut varat joutuisivat muiden kuin karjalaisten hyväksi: ”Kaikesta oman järjestötoiminnan jatkamisen halusta, tarkoituksenmukaisuudesta ja mahdollisuuksista huolimatta joutuvat sadat karjalaiset seurat, yhdistykset, yhtymät, osuuskunnat, liikkeet ja laitokset lopettamaan ennen pitkää toimintansa. – Karjalassa on myös ollut satoja säätiöitä ja rahastoja, joiden varoja ja tuottoa ei voida enää käyttää tarkoin alkuperäiseen tarkoitukseensa. Kaikkien näiden varat tuskin ovat tällä kertaa karjalaisittain katsoen edes parhaalla mahdollisella tavalla sijoitettu. On jo todettu sellaisia valitettavia tapauksia, jolloin karjalaisten järjestöjen varoja on joutunut kokonaan vieraiden henkilöiden hallitavaksi ja päätettäväksi.”

Karjalan Säätiöstä muodostui karjalaistoiminnan yleiskarjalainen tukirahasto, vaikka suurin osa lahjoituksista tuli Kannaksen alueelta. Vuoden 1966 lopussa oli säätiön varallisuus 237 145 markkaa, mikä vastaa vajaata 500 000 euroa, mutta säätiö oli jakanut apurahoina jo 200 860 markkaa. Avustukset olivat tuolloin kohdistuneet Karjalan Liitolle ja muille karjalaisjärjestöille, karjalaisten nuorten opintojen avustamiseen sekä karjalaisten oppilaitosten sekä karjalaistalojen rakentamisen hyväksi.

Tämän jälkeen avustukset ovat kohdistuneet etenkin karjalaiseen kulttuurityöhön. Karjalan Säätiö on myös saanut uusia lahjoittajan nimeä kantavia erillisrahastoja.